Saako kuvia käsitellä?

On paljon kuvaajia, joille kuvienkäsittely on itsestäänselvä asia, mutta yhtä lailla paljon heitä, jotka eivät kuvankäsittelyä arvosta ja kokevat sen huijauksena. Olen tätä asiaa miettinyt melko paljon omalla valokuvaustaipaleellani ja minusta kuvankäsittely on täysin perusteltua. Ja seuraavassa kerron, miksi.

Loimaan Taidetalo helmikuussa 2024. Kuvassa on korostettu rakennuksen suorakulmaisuutta.

Mitä on kuvankäsittely? Se on kuvan muokkaamista. Kuvaa voidaan muokata lukuisilla eri tavoilla. Voidaan säätää sävyjä, kontrastia, tummuusastetta, poistaa ei-toivottuja asioita kuvista tai lisätä niitä, jatkaa taustaa isommaksi, yhdistää useampia kuvia toisiinsa… Tämä lista olisi loputon..

Kuvienkäsittely tuntuu olevan toisinaan vähän jopa punainen vaate. Se herättää tunteita! Ja aika usein negatiivisia. Mielenkiinto kiinnostavaan valokuvaan saattaa lopahtaa, kun selviää, että sitä on käsitelty tai tulee jopa huijattu olo. Valokuvassa on edelleen selittämätöntä taikaa ja kuvankäsittely saattaa rikkoa sen!

Mutta kuvankäsittely kuuluu asiaan. Miksikö?

Ensinnäkin. Valokuva EI ole totuus. Valokuva on teknisen laitteen aikaansaama tuote. Se toisintaa ympäristöä sen omien ominaisuuksien ja teknisten rajoitteiden perustein. Kameran linssi EI toimi samoin kuin ihmissilmät, siispä kamera ei näytä meille samanlaista maailmaa kuin mitä omat silmämme näkevät. Kamera on kamera. Ja valokuva on kameralla luotu tulkinta kuvan kohteesta. (Olettaen siis, että on kuvattu kameralla.)

Toiseksi. Kuvankäsittely auttaa usein siinä, ettei katsojan huomio kiinnity vääriin asioihin. Omassa katseessa on helppo rajata asioita pois näkökentästä. Kun näemme maisemassa upean auringonlaskun tai yksityiskohdan pilvissä, pystymme usein sivuuttamaan kaiken sen ympärillä olevan häiriön ja keskittymään siihen pieneen lumoavaan yksityiskohtaan. Kamera taasen saattaa jopa korostaa hälyä ja häiriötä varsinaisen kohteen ympärillä ja saman tunnelman saavuttaminen kameralla ja ihmissilmällä ei tällöin mene yksi yhteen. Tietenkin on taito kuvata vangitsevia kuvia, joissa tunnelma nimenomaan on saavutettu, mutta aina ei ole saatavilla juuri sitä objektiivia tai muita apuvälineitä, jotka edesauttaisivat tässä.

Kolme. Palaan siihen, että valokuva EI ole totuus. Ilman kuvankäsittelyäkin kameralla on mahdollista muuntaa todellisuutta täysin: rajaamalla, valitsemalla kuvakulmia, muokkaamalla valoa, peittämällä asioita ym. Siispä, onko merkitystä, onko mahdollinen illuusio luotu jo kuvatessa vai vasta myöhemmin kuvankäsittelyohjelmassa?

Neljä. Kun puhutaan potrettikuvauksesta, ihminen kuvataan siinä sen näköisenä kuin hän sillä hetkellä on. Itselläni on käsittelyvaiheessa tapana poistaa kasvoilta näppyjä ja tarvittaessa muuta (roskat vaatteissa, lapsilla suupielissä ruoanjämiä yms.). Oma mentaliteettini on, että jos esimerkiksi kasvoissa on jotakin sellaista, mikä ei siinä normaalisti ole (stressinäpyt tästä hyvä esimerkki), ne joko poistetaan tai häivytetään editoinnissa.

Jokainen meistä haluaisi varmasti ikuistaa sen otsalle tai poskeen edeltävinä päivinä puhjenneen näpyn. Aivan taatusti! Minulla on tästä omakohtaista kokemustakin, kun nuorempana valokuvaamossa kuvatussa kuvassa komeilee itseni lisäksi juurikin valtavan kokoinen näppy (juhlapäiviin tuppaa pakkaantumaan stressiä, joten on ihan luonnollista, että tällöin kasvot “kukkivat”).

Loimaan Taidetalon yksityiskohta. Helmikuussa 2024. Kuva on rajattu vaakakuvasta pystykuvaksi ja suoristettu viivoja, jotta vaikutelma vastaa paremmin sitä, mitä silmät kuvaustilanteessa näkivät.

Olen aina ajatellut itseäni yhtä paljon kuvankäsittelijänä kuin valokuvaajana. Toisissa kuvissa käsittely on erittäin kevyttä, toisissa raskaampaa. Tilanteen ja kuvan luonteen mukaan. Mutta jokainen kuva kiertää vasta editoinnin kautta asiakkaalle tai julkaisuun. Raakakuvia kuvaava kuvaaja ei tietenkään edes VOI laittaa kuvia eteenpäin ilman niiden pienimuotoista käsittelyä. Vaikka näin toisinaan pyydetäänkin.

Raakakuva on nimensä mukaisesti kesken. Se vaatii käsittelyä, koska siihen on pakattu mahdollisimman paljon informaatiota, joka edesauttaa siinä, että kuvankäsittelyssä on enemmän mahdollisuuksia. Raakakuvien toimittaminen ja vastaanottaminen on vähän sama kuin ostaisi leipomosta valmiin kakun, mutta jota ei ole vielä paistettu. Unohtamatta sitä, että kaikilla ei edes koneellaan ole välttämättä sovellusta, jolla saisi raakatiedostot auki.

Kuva on omakuva, mutta sitä editoitu todella paljon kasvonpiirteitä myöten. Alkuperäisessä kuvassa ei ole yhtään meikkiä.

Palataan siihen kuvankäsittelyyn… Kannattaa myös muistaa, että kuvia on käsitelty jo filmiaikana. Vedostaessa on ihmisiä poistettu kuvista, on tummennettu ja vaalennettu eri kuvanosia, leikattu ja yhdistelty eri negatiiveja keskenään. Kuvankäsittely ei ole ollenkaan uusi tai digiajan juttu. Digiaika on kyllä mahdollistanut kuvankäsittelyn valtavan kehittymisen ja samalla myös yleistymisen.

Lopuksi vielä muistutus, että uutiskuva on tietenkin ihan oma genrensä ja asia erikseen. Siihen ei minustakaan kuvankäsittely kuulu kuin lähinnä auttamaan katsojaa kiinnittämään huomiota olennaiseen.

Muistakaa, että valokuva ei ole totuus. Eikä toisaalta sekään, mitä ihmissilmällä näemme. Mutta tämähän ei ollut filosofinen blogiteksti.