Olen Jenni Laaksonen, valokuvaaja ja paluumuuttaja pieneen maalaiskaupunkiin Loimaalle. Olen tehnyt valokuvaajan töitä sivutoimisesti vuodesta 2011, kuvaten niin muoto- ja dokumentaarisia kuvia yksityisasiakkaille kuin brändi- ja tuotekuvia yrityksille. Minuun voit olla yhteydessä sähköpostitse: valokuvaajajennilaaksonen@gmail.com. Minulle tuttua on niin dokumentaarinen hääkuvaus, odotusajan kuvaus kuin lapsi ja perhekuvaus. Olen kuvannut myös asiakasyrityksille kuvakokonaisuuksia markkinointiin.
Koulutukseltani olen liiketalouden tradenomi, julkaisugraafikko ja kuvataiteilija. Valokuvausta olen opiskellut kahdessa eri kansanopistossa (Muurlan opisto 2015-2016 ja Voionmaan opisto 2011-2012) sekä nyt viimeisimpänä Turun AMK:n Taideakatemiassa, josta vuonna 2021 valmistuin kuvataiteilijaksi (AMK, valokuva). Päätyökseni teen tällä hetkellä digimarkkinointialan töitä erityisesti Googlen ja Facebookin parissa. Olen ollut aktiivisesti mukana myös blogimaailmassa vuodesta 2009 ja kirjoittanut mm. perheaiheista blogia nimeltä Hiekkaleikkejä Bellablogit-blogiportaalisssa vuosina 2014 ja 2015. Sittemmin olen myös perustanut Turun seudulla toimineen Varpublogit-blogiyhteisön.
Oletko yrittäjä?
Koska olen moniosaaja laaja-alaisella kokemuksellani, saat minusta yhteistyökumppanin, joka ymmärtää valokuvien lisäksi myös yritysten liiketoimintaa ja pystyy kehittämään kuvasisältöjä asiakaslähtöisesti ja hyödyt huomioiden. Ota yhteyttä! Parhaiten tavoitat minut sähköpostilla valokuvaajajennilaaksonen@gmail.com.
